SUSANNE KUUSIMÄKI

Olen Susku, eli Susanne Kuusimäki – iloinen ja energinen eläintenkouluttaja (AT), koira- ja kissaharrastaja Ylöjärveltä. Koulutan kursseilla koiria ja kissoja omistajineen sekä tilauskoulutuksia tiloissamme ja muualla toivotuista teemoista. Otan vastaan myös yksityisasiakkaita, joilla voi olla esim. käyttäytymishaasteita arjessa tai harrastuksissa. Olen paneutunut arkikäyttäytymiseen ja hyvinvointiin pennuista senioreihin sekä erityisryhmiin.

Eläinkouluttajana olen aiemmin toiminut Taidoggaalla, Kangasalla, jossa olen vetänyt kursseja, sekä ottaen vastaan yksityisasiakkaita.

KOULUTUKSET

Kouluttamiini erityisryhmiin kuuluvat muun muassa arat ja häiriöherkät koirat sekä erilaisiin arkikäyttäytymisen haasteisiin ja tilanteisiin liittyvät koulutukset. Tyypillisiä koiraongelmia ovat esimerkiksi ohitukseen liittyviä haasteet, muihin koiriin reagoiminen, lähellä pysyminen ja luotettavat luoksetulot. Minulla on kokemusta myös rescue –koirista käyttäytymisasiakkaina ja olen auttanut rescue -koirien omistajia koirineen uuden elämän alkutaipaleella.

Kissojen koulutus tapahtuu pääosin yksityiskäynteinä. Olen paneutunut hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin, käyttäytymisongelmiin kuten sopeutumishaasteisiin, lauman väliseen eripuraan jne.

Lemmikkien hyvinvointi kokonaisuutena on minulle tärkeää. Tavoitteenani on tyytyväinen ja onnellinen lemmikki, jonka tarpeet ja tunteet huomioidaan. Lemmikillä tulee olla turvallinen ja luottavainen suhde omistajaansa. Lemmikki ansaitsee sitä ymmärtävän omistajan sekä koulutusta oikean käyttäytymisen oppimiseen.

 

FILOSOFIA

Koulutuksissani koirien synnynnäiset käyttäytymistarpeet huomioidaan ja pyritään antamaan mahdollisuus niiden täydentymiselle sekä aktivoidaan koiraa aivojumpalla ja teetetään tehtäviä. Tärkeää on, että koira saa aktiivisesti touhuta. Tunneillani pyritään kuuntelemaan koiraa ja teettämään tehtävät yksilöllisesti sekä luodaan yhdessä hyvä suhde sinun ja koirasi välille. Koirasi saa itse oivaltaa ja oppia oppimaan. Tunneillani saa nauraa ja tuoda ilon mukanaan – hyvä tunnelma on koiran oppimiselle hyvä perusta.

 

OMAT LEMMIKIT

Tällä hetkellä minulla on reilun vuoden ikäinen kultainennoutajanarttu Ginkku sekä 10-v borderterrieri Rommi. Ginkun kanssa olemme kokeilleet monipuolisesti erilaisia lajeja ja aktiviteetteja kuten rally-tokoa, erilaisia jälkiä, esine-etsintää, ihmishakua, sekä pallopaimennusta. Harrastaminen on ollut mielen virkistämistä sekä aktivointia ja virikkeistämistä.

Minulla on myös kaksi bengalinkissaa Pepsu 8v ja Prinsessa 5v. Heitä olen kouluttanut menemään häkkiin, tehnyt kohdetyöskentelyä, opettanut käskyt; istu ja maahan sekä harrastanut koti-agilitya, jne.

 

ELÄINKOULUTUSTAUSTA – CV

 

Eläintenkouluttaja (AT), Eläintenhoitajan ammattitutkinto KPEDU (2017-2019)

Kouluttajaharjoittelijana maaliskuussa 2019 Devon Dogs / AbsoluteDOGS, Englanti

Kouluttajaharjoittelija Koirapalvelu Taidogas, 2018